
Eräkaiun kevätretki Tahkolle 24.5
Kevätretki toteutetaan yksipäiväisenä. Kokoontuminen Tahkolahden parkkipaikalle klo 10 (Tahkolaaksontie 33) Lähdemme yhdessä kiertämään Huutavanholman kierroksen. Jotkut saattavat muistaa polkun kivikkoisena ja vaikeakuluisena. Muutava vuosi sitten reittiä on parannettu ja kulkemista helpottaa puusillat ja portaat. Kulkuväylät on tehty paksusta lankusta ja tuntuvat tukevilta jalkojen alla. Kävelysillat on toteutettu hienosti luontoa mukaillen. Reitti kulkee läpi vaihtelevien maastojen ja päätyy Tahkon laelle näköalatornille....

Eräkaikun loppuvuoden tapahtumat 2025
Loppuvuoden tapahtumakalenterissa on vielä tilaa ja tarkemmat suunnitelmat puuuttuvat. Laita viestiä hallitukselle ja kerro ideasi. Tai tule maaliskuun vuosikokoukseen, niin suunnitellaan tapahtumia yhdessä. Olemme miettineet, että syyskuussa voisi olla kiva tehdä jokin päiväretkitapahtuma. Onko sinulla ehdottaa sopivaa kohdetta? Kohde tulisi sijaita niin, että jäsenemme Iisalmesta Varkauteen voivat osallistua tapahtumaan leppoisasti vapaapäivän aikataululla. Loka-marraskuussa lähdetään tutustumaan Syrjävaaran tähtipuistoon, jossa on mahdollista...

Seikkailu Siili 24.8.2025
Eräkaiku osallistuu joukkueena Siilin Ladun järjestämään Seikkailu Siili 2025-tapahtumaan. Tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa. Tapahtumassa yhdistyy ulkoilu, yhdessäolo, mukavat tehtävät ja rento meininki vuosittain vaihtuvien teemojen parissa. Tapahtuma kestää kokonaisuudessan noin kuusi tuntia ja sen aikana liikutaan pääasiassa pyörällä Siilinjärven ympäristössä rastitehtäviltä toiselle. Aiemmin vuosien tapahtumiin pääset tutustumaan alla olevasta linkistä: https://www.siilinlatu.fi/seikkailusiili2025/

Kevätretki Tahkolle ja Aholansaareen 24-25.5
Järjestämme Tahkolla päiväretkeilytapahtuman. Mikäli lähellä olevan Aholansaaren kesäkausi on avattu, tapahtuma pidetään kaksipäiväisenä ja ulotetaan myös Aholansaareen. Lauantaina tutustustaan Tahkon retkeilyreitteihin. Tahkon retkeilyreitit ovat korkeuseroiltaan suuria, sillä kaikki reitit nousevat lähes 300 metriin merenpinnasta vähintään kerran. Kaikkein upein postikorttimaisema löytyy rinnealueen huipulta, josta koko niemeen rakentunut matkailualue avautuu maisemineen yhdellä silmäyksellä. Rinteen päälle pääsee luontopolkuja tai portaita pitkin tai mukavasti...

Vuosikokous Pöljän kotiseututalolla 30.3
Yhdistyksen vuosikokous pidetään Pöjän kotiseututalolla 30.3.2025 klo 11.00 Vuosikokouksen yhteydessä järjestetään koulutustapahtuma, jossa kerrataan elämyspedagogiikan harjoitteita. Meillä on uusia jäseniä, joille epeläisyys ei ole koulutuksen kautta tuttu ja varmasti muillekin on hyvä kerrata aikoinaan opittuja taitoja ja oppia uutta. Kun pidämme osaamistamme yllä, niin meidän on mahdollista jatkaa myös ohjelmapalvelun markkinointia. Ja sehän taas hyödyttää kaikkia jäseniä yhdistyksen kustantamien lisäkoulutusten...

Vanuvuoren sieni- ja marjaretki 21.9
Kokoontumien klo 10.00 Vanuvuoren näköalatornin parkkipaikalle. Aluksi tutustutaan näkötornista avautuviin maisemiin. Tämän jälkeen siirrytään autoilla läheiseen marja- ja sienimaastoon. Kerätään yhdessä syksyn saalista ja siirrytään jälleen autoilla Mökrän laavulle, jossa voidaan nauttia nuotitulen äärellä omista eväistä. Retken kokonaiskesto on arviolta 4 tuntia. Varusteet: säänmukaiset vaatteet, päiväretkieväät, istuinalusta ja puolukoiden/sienien keräysvälineet. Ilmoittaudu tapahtumaan 18.9 mennessä osoitteeseen katja.lintunen@me.com. Retkelle ei ole vähimmäisosallistujamäärää....